Näin taannoin luonto-ohjelman, jossa trooppinen lintu houkutteli naarasta pesimään sommittelemalla puunkappaleita ja muuta värikästä rekvisiittaa kämppänsä eteen. Niinhän me kaikki teemme: yritykset pyrkivät hiomaan ulkoasuaan ja teettävät graafisia ohjeistoja, jotta yritysilme olisi puoleensa vetävä. Kirjoja ja lehtiä kuvitetaan, jotta ne olisivat mielenkiintoisempia ja jotta niiden tarjoama tieto olisi ymmärrettävämpää, esteettisempää tai hauskempaa lukea.

Mielikuva kapakoita kiertävästä apurahataiteilijasta elää edelleen, vaikka onkin aikansa elänyt. Visualistin ammatissa tarvitaan tietoa viestinnästä, esteettisestä ilmaisusta ja teknologiasta. Peruskoulutus vie yleensä vähintään neljä vuotta, minkä lisäksi itse työn tekeminen hioo ammattilaisen. Hyvä taiteilija on pedantti boheemi: ideointivaiheessa tarvitaan löysää irroittelukykyä, mutta toteutuksessa myös pikkutarkkaa huolellisuutta. Piirtämään opitaan harjoittelemalla, vuosien rankalla työllä. Mutta ei riitä, että kuvittaja osaa valokuvata, piirtää tai  maalata, vaan on perehdyttävä kuvitustehtävän sisältöön, opittava tunnistamaan viestinnän kohde ja valittava oikea esittämistapa. On myös osattava käyttää tietotekniikkaa, joka on välttämätön tuotannon valmistelussa. Siinä tarvitaan monia kuvaohjelmia, joiden päivitykset on opeteltava yhä uudelleen työelämän aikana. Mikäli tekijä on freelancer, hänen on itse maksettava laitteet, ohjelmapäivitykset ja oma täydennyskoulutus. Kaikki tämä pitäisi voida sisällyttää työn hintaan samoin kuin lomat, terveydenhuolto ja muut sosiaaliedut.

Jotkut taas ajattelevat, että tämä kaikki pitäisi saada ilmaiseksi: kopioimalla netistä, skannaamalla, uusiokäyttämällä tai muuntamalla kerran ostettua tuotetta -tai jopa korvaamalla ammattilainen veljenpojan osaamisella.

Suunnittelutaidon toisessa ääripäässä on kuuluisa harakanpesä. Harakka varastelee pesäänsä kiiltäviä esineitä ja keikoilee eloisasti mustavalkoisessa puvussaan. Suomalaisen kansanperinteen mukaan sen näkeminenkin tietää huonoa onnea. Ei se raukka osaa itse laulaakaan, räkättää vain kuin paholaisen lintu. Kuka meistä haluaisi olla harakka -se, joka ei ole valmis maksamaan osaamisesta? Käki taas munii toisten pesiin ja teettää näppärästi muilla koko projektin.

Graafiset suunnittelijat ja kuvittajat tekevät työtään usein anonyymisti. Se ei kuitenkaan oikeuta ilmaiskäyttöön. Esimerkiksi Suomen suurin sanomalehti kertoi hiljattain kirjasarjan ulkoasun uudistuksesta, mutta ei kertonut suunnittelijan nimeä, vaikka monia sarjan kirjoittajia mainittiin. Sitä ei siis suunnitellut kukaan? Oikeastaan ammattilaisen suunnittelun jälki näkyy vasta sitten, kun sitä ei ole.

Papukaijakin osaa toistaa kuulemansa lauseen, mutta ei luoda uutta. Laulurastas matkii muita lintuja, jotkut jopa kännykkää. Palokärki on korvannut sävelmän volyymillä, jolla se nakuttaa puun kylkeen. Innovatiivisyyttä  osoittaa reviirin laajentaminen hakkaamalla nokalla metallista katulamppua -siitä lähtee hyvä saundi. Luovuus takaa selviytymisen kilpailussa, ainakin lintumaailmassa.

Laki on niinkuin se luetaan. Nyt sitä on luettu uudella tavalla: ennen itsestään selvinä pidettyjä käytäntöjä on ohitettu, kuten yksinoikeus työnsä myyntiin, oikeus vastata vain omista kannanotoistaan, taideteoksen koskemattomuus ja tekijän oikeus valvoa työnsä laatua. Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa markkinaoikeuden päätökseen Sanoma Newsin sopimuksen kohtuullisuudesta. Ratkaisusta tulee ennakkotapaus, johon myöhemmin voidaan vedota. Tässä käytännön tulkinta riensi lainsäädännön edelle: eihän vanhaa tekijänoikeuslakia ole vielä edes muutettu.

Edelleen pikku freelancer voi kyllä haastaa suuryhtiön oikeuteen, jos ei ole tyytyväinen -ja jos siihen on varaa. Pienillä järjestöillä ei ole rahaa tukea jäsenistöään oikeuskuluissa. Lisäksi, jos valtionapua nauttivien taiteilijajärjestöjen varoja ja aikaa kuluu puolustustaisteluun, se on poissa kulttuurityöstä. Tätäkö tarkoitetaan "parhaalla mahdollisella tavalla" valtioneuvoston selonteossa kohdassa, joka käsittelee tekijänoikeutta -ja sillä "reilulla hengellä", joka luonnehtii tulevaisuuden työyhteisöjä ? Ainakin juristeille riittää töitä.

Juhannuksen jälkeen linnut lakkaavat laulamasta ja hautovat pesissään. Suomi taas hautautuu pahaenteiseen hiljaisuuteen: ikävät päätökset junaillaan usein lomien aikana. Tekijänoikeuslain uudistaminen on valmisteilla. Saapa nähdä, millaisia poikasia pesistä kuoriutuu.

Syksyllä linnut muuttavat muihin maihin. Ehkä se on myös kuvittajan mahdollisuus: Internetin kautta voi tehdä etätyötä sinne, missä sitä vielä arvostetaan. EU-direktiivissä sanotaan: "Voidakseen jatkaa luovaa ja taiteellista työtään tekijöiden tai esittäjien on saatava asianmukainen korvaus työnsä käyttämisestä." Miten käy, kun uutta tuotantoa ei kannusteta, eikä työ enää takaa toimeentuloa? Valtioneuvoston selonteossa seuraavaksi neljännesvuosisadaksi ennustetaan:

"Taiteen ja kulttuurin ammattilaiset työllistyvät yhä enemmän perinteisten ydinalojen ulkopuolelle." Valintalojen kassoille? Siivoamaan? Jos luovan työn edellytykset romutetaan, voi tulla hiljainen kevät.

Anja Hatva
TaL, FT

Kuvittajat ry