>> Blogien aloitussivulle

Blogipalstalla vuorottelevat: Aleksi Bardy,  Olli Kortekangas,  Ahti Vänttinen,  Pekka Rislakki, Anja Hatva, Kirsi Niittyinperä, Raimo Vikström ja Lauri Kaira.  Blogit edustavat vain kirjoittajan näkemyksiä.

 

Kulttuurikesälomaa kaikille!

Tuttavallani oli pienyrityksensä puhelinvastaajassa osuva kesäviesti: "Moi,tajusin lähteä kesälomalle. Tee sinäkin samoin!"

Olen noudattanut ohjetta juhannuksesta alkaen. Havaitsin idean hyväksi, sillä kaikki työasiat tuntuvat kertakaikkiaan sulaneen pois helteen rasittamista aivosta. Yhteiskunnallisin mieleentullut idea on ollut paarmojen vastaisen kansanliikkeen perustaminen, mutta siihenkään ei näillä keleillä ole jaksanut ryhtyä...

Heinäkuussa jopa blogin kirjoittajat lomailevat

Osin tällaisista syistä soimme kesäloman myös blogin kirjoittajille. Heinäkuun aikana blogia päivitellään vain, jos jotain erityisen erityistä ilmenee.  

Kesä on kulttuuritapahtumien aikaa. Nautitaan niistä hienojen kelien keskellä. Hyvää, rentouttavaa ja
helteistä kesänjatkoa toivottaen,

Lauri

 

2010-07-23 10:54:35
Viimeksi muokattu
2010-07-27 11:13:01
Blogit >> Kulttuurikesälomaa kaikille!