04.03.2010 | Irina Krohn kansanedustajille: Hyvitysmaksu romahtanut
Elokuvasäätiön toimitusjohtaja Irina Krohnin mukaan yksityistä kopiointia korvaava hyvitysmaksu on romahtanut, koska se on jäänyt jälkeen teknisestä ja kuluttajakäyttäytynisen kehityksestä.
02.02.2010 | Lyhdyn valtuuskunta kirjelmöi ministereille hyvitysmaksusta
Luovan työn tekijöiden ja yrittäjien valtuuskunta lähestyi ministereitä kirjelmällä, jossa pyydetään hallitusta päivittämään hyvitysmaksun kohteena olevaa laitekantaa.
28.12.2009 | Wallin: Esitystä tekijänoikeuslain muuttamisesta ei viedä eteenpäin
Kulttuuriministeri päätti, ettei tällä hallituskaudella tuo esitystä.
13.11.2009 | Työryhmä esittää työnantajalle käyttö-, muuttelu- ja myyntioikeutta virka- ja työsuhteessa luotuihin teoksiin
Esitys koske kaikkia työpaikkoja. Esimerkiksi koulut voisivat jatkossa myydä opettajiensa tekstejä ja kokeita oppikirjoihin, ilman että opettajalla olisi asiaan sanomista.
19.10.2009 | Raimo Vikström: ”Tekijänoikeuslakiin ehkä otettava yrittäjäolettama”
Jos mediatalot tahtovat kaikki oikeudet itselleen, pelkkä työsuhdetekijänoikeus ei riitä. Koska paljon juttuja ostetaan pienyrittäjiltä, kohta voidaan tarvita vastaava lainmuutos näidenkin osalta, varoittaa Raimo Vikström.
07.08.2009 | Piratismin koko kuva 2009
Tekijänoikeusbarometrissä selvitettiin, mitä suomalaiset ajattelevat piratismista, miten he tuntevat sitä koskevat lait ja millaista piratismia heidän perheissään harjoitetaan.
02.07.2009 | Tutkimustulokset edellyttävät musiikkipuhelimille hyvitysmaksua
Tekijänoikeusjärjestöt esittävät kännykän MP3-tallentimelle tasapuolisuuden nimessä samankaltaista mutta pienempää hyvitysmaksua kuin MP3-soittimilla.
13.06.2009 | Suomi edelleen suoja-aikadirektiiviä vastaan
Suomalaisten taiteilijoiden ja kulttuuriyrittäjien ponnistelut eivät ole toistaiseksi onnistuneet taivuttamaan hallitusta muuttamaan kantaansa.
